Tilannekuva

Tilannekuvan avulla näet tarvitsemasi reaaliaikaisen informaation, esimerkiksi töiden etenemisestä tai omaisuuden sijainnista, yhdessä karttanäkymässä.

Tilannekuva on erityisen monipuolinen ja informatiivinen palvelu, jonka avulla näet, mitä kentällä tapahtuu. Reaaliaikaisesti päivittyvä tilannekuva kertoo esimerkiksi kohteiden viimeisimmät tapahtuma-ajat, viimeisimmät huoltokäynnit, vikaantuneet kohteet, ajoneuvojen liikkeet tai muun tärkeän tiedon yhdellä silmäyksellä.

Huoltoa ja käyntejä vaativat kohteet eivät unohdu, kun tilannetieto on aina saavutettavissa pilvipohjaisen karttakäyttöliittymän avulla. Tilannekuvan sisältö määritellään aina yksityiskohtaisesti asiakkaan kanssa, jolloin siitä saadaan kaikki mahdollinen hyöty.

Tilannekuvassa voidaan näyttää värikoodauksilla ja symboleilla erilaisia tiloja eri kohteille. Tällöin on mahdollista saada yhdellä silmäyksellä hyvä kokonaiskuva tietyn alueen tapahtumista ja ajantasaisesta tilanteesta.