OLETKO VALMIS UUDENAIKAISEEN TIEDONHALLINTAAN?

Geometrixin mobiilin työnohjaussovelluksen avulla työnjohdolla on käytössään ajantasainen tieto kentällä tapahtuvasta toiminnasta, omaisuuden sijainnista sekä asioiden tilasta töiden suunnittelun ja päätöksenteon tueksi.

TIEDOLLA ON PAIKKANSA

SIJAINTITIEDON AVULLA KARTOITAT TOIMINTASI

 

 

Geometrixin paikkatietoon pohjautuva sovellus mahdollistaa päivittäisessä työskentelyssä tarvittavien tietojen tuomisen kartalle. Sen avulla saadaan tietoa esimerkiksi kentällä tehtävien töiden edistymisestä, sekä omaisuuden tilasta ja sijainnista. Kerätyt tiedot muodostavat sähköisen tietopankin työnjohdon toiminnan tueksi, minkä avulla tietojen käsittely sekä toiminnan suunnittelu tehostuvat.

MOBIILISOVELLUS

Liikkuvan työn tiedonhallintaan

Kenttätyöskentely

Mobiilisovellus tuo työssä tarvittavat tiedot työntekijän älypuhelimeen tai tablettiin, mikä tehostaa liikkuvaa työtä.

Liitetiedostot

Kerättyjä tietoja ja havaintoja voidaan täydentää liittein, kuten valokuvin, tiedostoin tai äänittein, jolloin saadaan kattava kuva asioiden tilasta.

Reaaliaikainen tiedonkulku

Sovellus mahdollistaa sujuvan tiedonkulun eri tiimien tai kentän ja toimiston välillä ja tehtävien etenemistä voidaan seurata reaaliajassa.

Sijaintitieto

Kentällä työkohteet löytyvät helposti karttapohjaisen sovelluksen avulla.

SELAINSOVELLUS

Toimiston tiedonhallinnan tarpeisiin

Monipuoliset toiminnot

Helppokäyttöinen selainsovellus monipuolisine haku- ja muokkaustoimintoineen tuo kentältä kerätyt tiedot selkeään karttanäkymään.

 

 

 

Tiedonhallinta

Sähköisen työnohjaus sovelluksen etu on, että tietoja voidaan helposti jakaa eri toimijoiden, kuten urakoitsijoiden tai palkanmaksun kesken.

Integraatiot

Työnohjauksen pohjatietona oleva omaisuustieto voidaan joko luoda itse Geometrixin paikkatietoalustalle tai hakea integraatiolla käytössänne olevasta omaisuusrekisteristä.

Työnohjaus

Reaaliaikainen tiedonkulku tarjoaa toimistolle ajantasaisen näkymän asioiden tilasta ja kentällä tehtävien töiden etenemisestä, mikä tuo tehokkuutta töiden suunnitteluun ja ohjaukseen.

 

Raportit

Selkeät hakutoiminnot ja valmiit raporttipohjat tuovat tehokkuutta tiedonkäsittelyyn.

Pilvipalveluna toimivan ratkaisumme modulit muodostavat toimivan kokonaisuuden,

jonka avulla saadaan täsmällistä tietoa työnohjauksen tueksi.

TYÖNOHJAUKSEN TUOTEMODULIT

Räätälöimme ratkaisumme vastaamaan työnohjauksen tarpeisiinne. Toimiva kokonaisuus voidaan muodostaa yhdestä tai useammasta pilvipohjaisesta modulista.

TYÖTEHTÄVÄT

Mobiilisovelluksen kautta työntekijöillä on aina ajantasainen tehtävälista mukanaan. Reaaliaikainen näkymä tehtävien etenemiseen antaa työnjohdolle käsityksen kentän tapahtumista. Sijaintitieto tuo tekijät sekä kaluston kartalle, mikä mahdollistaa tehtävien osoituksen esimerkiksi lähimmälle työntekijälle tai tiimille.

Lue lisää

KUNNOSSAPITO

Sovelluksemme tuo kunnossapidon kohteet kartalle. Tiedoista nähdään helposti viimeiset käynnit kohteissa, sekä niille kirjatut kunnossapitotehtävät, mikä tehostaa työnohjausta. Lisäksi mobiilisovelluksen valmiit lomakepohjat helpottavat maastossa tehtävien tarkastusten tekoa.

Lue lisää

AJONEUVOT

Ajoneuvojen sijainti ja suoritetut kunnossapitotyöt voidaan kartoittaa paikkatiedon avulla. Kerätyt tiedot saadaan koostettua sähköiseksi ajopäiväkirjaksi.

Lue lisää

INFRA

Sovellus tuo infrakohteet kartalle. Karttanäkymästä tarkistetaan helposti myös maanalaiset kohteet, kuten johdot ja putket, tai missä esimerkiksi lähin vesipiste sijaitsee. Siitä on etua myös talvella, jolloin kohteet saattavat olla lumen vuoksi hankalasti havaittavissa. Infrakohteiden listaus sijaintitietoineen tehostaa omaisuudenhallintaa.

Lue lisää

TYÖAIKA

Mobiilisovelluksella työaika voidaan merkitä reaaliaikaisesti suoraan työkohteessa, jolloin jälkikäteen tehtävä kirjaustyö vähenee ja tietojen tarkkuus paranee. Paikkatiedon avulla saadaan tiedot työmaista ja paikoista, joilla on käyty tekemässä töitä. Työtunnit voidaan kohdistaa suoraan projektille tai työtehtävälle, jolloin laskutus ja tuntikirjanpito tehostuvat.

Lue lisää

TILANNEKUVA

Tilannekuva kertoo reaaliaikaisen informaation esimerkiksi töiden etenemisestä tai omaisuuden sijainnista yhdessä karttanäkymässä.

Lue lisää

TEHOA TYÖPÄIVÄÄN

Katso oheiselta videolta, kuinka eri modulit yhdistyvät saumattomaksi osaksi talvihoidon työpäivää.

 

 

Sovelluksen käyttöönotto on helppoa - tarjoamme sen avaimet käteen -periaatteella.

Kartoitamme tarpeenne, teemme teille sopivan ratkaisun ja autamme käyttöönotossa - olemme osana prosessianne.

HALUATKO KUULLA LISÄÄ?

Varaa ilmainen virtuaalinen demo tai ilmoittaudu webinaariimme, missä esittelemme kuinka kunnossapidon tarkastukset sujuvat Geometrixin paikkatietosovellusta hyödyntäen!

MITEN PALVELUMME VOISI PARHAITEN VASTATA TYÖNOHJAUKSEN TARPEISIINNE?

Jätä yhteystiedot ja kartoitetaan yhdessä teille sopivimmat ratkaisuvaihtoehdot. Voit myös varata ajan maksuttomaan tuote-esittelyyn oheisen lomakkeen kautta.