Vantaan seurakuntayhtymä ja Ruskeasannan hautausmaa –  kuinka 130-vuotias hautausmaa siirtyy digiaikaan

Projektityöntekijä Susanna Kansanen ja kausityönjohtaja Minna Salminen tallentavat viheromaisuuden tietoja Ruskeasannan hautausmaalla

Kesäisen aurinkoisena elokuun aamuna pääsemme tutustumaan miten paikkatietoa hyödynnetään hautausmaiden toiminnassa. Matkamme suuntautuu Ruskeasannan hautausmaalle, Vantaalle. Vaikka matkaa lähimmälle moottoritielle on vain kivenheiton verran, tunnelma täällä puiden ympäröimällä 1887 valmistuneella hautausmaalla on rauhallinen ja arvokas. Puista kappelia ympäröi muistolehto, sankarihauta, sekä useat uurna- ja arkkupaikka-alueet. Vanhimmat säilyneet hautamuistomerkit ovat 1900-luvun taitteesta ja historiallisesti arvokkaita. Tapaamme paikan päällä projektityöntekijä Susanna Kansasen sekä Ruskeasannan hautausmaan kausityönjohtaja Minna Salmisen, ketkä kertovat paikan historiasta, sekä siitä millaista työskentely tällaisessa ympäristössä on.

130-vuotisjuhlaa viettävä hautausmaa pitää sisällään paljon arvokasta tietoa. Tämä tieto on ollut tallennettuna kirkonkirjoihin ja osa siitä on ollut myös Ruskeasannalla aikanaan työskennelleiden henkilöiden kokemuspohjaista, niin sanottua hiljaista tietoa, jota ei ole kerätty kirjoitettuun muotoon. Ajan saatossa tietoa on luonnollisesti kadonnut henkilöiden vaihtuessa ja kirjoitettua tietoa menetetty muun muassa tulipalojen seurauksena, Kansanen kertoo.

Nyt Vantaan seurakuntayhtymä on aloittanut tiedon digitalisointiprojektin, jossa kartoitetaan hautausmaiden infrastruktuuria, sekä kerätään hautatietoa paikkatietoon perustuen. Projektin myötä kaikki tieto on tallennettuna yhteen paikkaan ja helposti jaettavissa sitä tarvitseville. Samaan aikaan liikkuvaa työtä tekevien työntekijöiden työskentely on helpottunut, kun tarvittava tieto voidaan tallentaa tai etsiä suoraan mobiililaitteella kartoitettavassa kohteessa paikkatiedon avulla.

Kansanen kertoo, että esimerkiksi hautausmaalla vierailijoita voidaan opastaa nyt helpommin, kun tiedot hautapaikkojen sijainnista sekä muut usein tiedustellut lisätiedot saadaan etsittyä ja välitettyä omaisille paikan päällä. Aiemmin tieto piti tarkistaa joko soittamalla toimistolle, hautarekisteristä tai paperisista kartoista, jolloin tiedon haun lisäksi myös muutosten päivitys oli työläämpää, Salminen lisää.

 

Yläkuvassa erityisammattimies Mäntylä tarkistaa haudan sijainnin kartalla ennen kaivuun aloitusta. Alakuvassa näkymä hautapaikkojen sijainnista kartalla.

 

Vantaan seurakuntayhtymä käyttää Geometrixin järjestelmää kaikilla hautausmaillaan, joita ovat Ruskeasannan lisäksi Hämeenkylän kirkon ja Helsingin pitäjän kirkon hautausmaat, sekä Korson kirkon uurnalehto. Näin kerätty tieto on keskitetty, ja liikkuvaa työtä tekevillä työntekijöillä on aina ajankohtaiset tiedot mukana mobiililaitteissaan eri hautausmailla työskennellessään. Ruskeasannan hautausmaata tullaan lähiaikana laajentamaan, joten tietoa paikan infrastruktuurista tullaan keräämään ja tallentamaan vielä tulevaisuudessakin.

Voit lukea lisää Ruskeasannan hautausmaasta ja sen historiasta täältä.
Lisätietoa Vantaan seurakuntayhtymästä löydät puolestaan täältä

Voit lukea lisää seurakunnille suunnatuista ratkaisuistamme täältä