Full Stack – kehittäjä

Tehtäväsi liittyvät Geometrixin ratkaisun jatkokehittämiseen sekä asiakkaiden karttapalveluiden ylläpitoon. Asiakkaat ja projektit ovat monipuolisia ja erilaisia, ja ne sijoittuvat esimerkiksi julkiselle sektorille, rakennusalalle, logistiikkaan, valvontaan ja kunnossapitoon. Aloittaessasi tehtävässä pidät huolta erilaisista bugikorjauksista, vastaat asiakkaan kehityspyyntöihin ja rakennat uusia ominaisuuksia valmiin koodin päälle asiakkaan tarpeiden mukaan. Vastuullasi on kehittää koko fullstackiä palvelinpuolelta ohjelmointirajapintoihin ja frontendiin. Taustasi ja osaamisesi pohjalta voit painottaa työtehtävissäsi ensin joko backendiä tai frontendiä, ja lähteä pikkuhiljaa laajentamaan osaamistasi fullstackin suuntaan. Myöhemmin tehtävänkuvaa on mahdollista laajentaa myös esimerkiksi mobiilikehitykseen, asiakasrajapintaan tai täysin uusien kokonaisuuksien kehittämiseen kiinnostuksesi mukaan.

Tehtävä sopii hyvin uraansa aloittelevalle kehittäjälle, jolla on jo jonkin verran ohjelmointikokemusta sekä intoa lähteä kehittämään osaamistaan fullstackin pariin. Otamme mielellämme vastaan myös kokeneempien kehittäjien hakemukset, mikäli kiinnostusta löytyy juuri paikkatietojärjestelmien kehittämiseen. Geometrix etsii ensisijaisesti kokoaikaista kehittäjää, mutta joustovaraa löytyy, mikäli opintosi ovat esimerkiksi loppuvaiheessa. Geometrix toivoo, että voisit työskennellä vähintään 3-4 päivää viikossa. Tehtävästä on erinomaiset mahdollisuudet lähteä kehittämään omaa osaamista sekä urapolkua esimerkiksi asiakasvastuullisempiin tehtäviin, projektinvetovastuuseen tai lead-rooliin, mikäli sinulta löytyy kiinnostusta ja intoa.

Geometrix tarjoaa:

  • Mielenkiintoiset työtehtävät paikkatiedosta kiinnostuneelle ja monipuoliset asiakasprojektit erilaisilla toimialoilla
  • Mahdollisuuden kehittää osaamistaan laajasti sekä urapolkuja mielenkiintosi mukaan – voit laajentaa osaamistasi esimerkiksi mobiilikehitykseen ja/tai laajentaa tehtävänkuvaasi esimerkiksi lead-rooliin
  • Opinnäytetyömahdollisuuden
  • Mukavat toimistotilat ja hyvän sijainnin Pitäjänmäellä hyvien liikenneyhteyksien varrelta – myös autopaikka tarjotaan
  • Monipuoliset työsuhde-edut, kuten lounasetu, virikesetelit ja kuntosali
  • Kattavan perehdytyksen ja ja kokeneen tiimin tuen matalassa organisaatiossa
  • Joustavat työajat ja etätyömahdollisuuden
  • Mahdollisuuden osallistua alan koulutuksiin

Odotamme sinulta:  

  • Ohjelmointiosaamista JavaScriptistä ja Java EE:stä (plussaa, jos osaamista näiden frameworkeistä ja kirjastoista jQuerystä, Angularista, Reactista, Vue:stä ja/tai Hibernatesta)
  • Jonkin verran aikaisempaa ohjelmointityökokemusta, esimerkiksi kesätöiden tai harjoittelujen parista, tai riittävää näyttöä osaamisestasi omien projektien parista
  • Hyvää osaamista SQL-tietokannasta – osaat lukea struktuureja, hakea tietoa isoista tietokannoista sekä suunnitella tietokantoja teoreettisella tasolla
  • Omien yksikkötestien kirjoittamista omaan koodiin
  • Oma-aloitteista ja itsenäistä otetta työskentelyyn
  • Sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa

Lisäksi eduksi katsotaan:

  • Kiinnostus paikkatietojärjestelmiin ja karttapalveluihin
  • Ymmärrys jatkuvan integraation (CI) käytännöistä

Lähetä hakemuksesi sähköpostitse osoitteeseen: jobs@geometrix.fi