Ympäristö ja vapaa-aika

Viherala hyödyntää paikkatietoa tehokkaasti

Nykyään teknologia mahdollistaa moninaisen tiedonkeruun erilaisista työtämme, liikkumistamme ja vapaa-aikaammekin koskevista asioista.  Harvoin ongelmaksi muodostuukaan enää tiedon saatavuus, vaan pikemminkin kuinka sitä voitaisi parhaiten kerätä, tulkita ja valjastaa hyödylliseen käyttöön.

Paikkatieto arkipäiväistyy ja tulee entistä enemmän osaksi organisaatioiden päätöksentekoa, raportointia ja toiminnanohjusta. Mobiilit laitteet mahdollistavat liikkuvan työn ja tehokkaat järjestelmät keräävät tarvittavan datan yhteen paikkaan, josta se on helposti noudettavissa.

Paikkatietoon ja mobiilikäyttöön perustuvat sovelluksemme ovat tehostaneet useiden asiakkaidemme työskentelyä.
”Geometrixin vieraslajirekisterin avulla olemme saaneet kaupungin eri virastojen tekemät kirjaukset ja torjuntatoimenpiteet yhteen järjestelmään. Rekisteri on auttanut meitä vieraslajitiedon hallinnassa.”

Antti Salla, Ympäristötarkastaja
Helsingin kaupungin ympäristökeskus

Vuodesta 2002 saakka olemme vastanneet eri toimialojen tiedonkeruu- ja käsittelytarpeisiin hyödyntäen monipuolista osaamistamme paikkatiedon saralta. Toteuttamamme projektit ovat vahvasti asiakaslähtöisiä ja ketteränä toimijana olemmekin erikoistuneet räätälöityihin ratkaisuihin, jotka tukevat asiakkaidemme omia tavoitteita sekä prosesseja.

Ota meihin yhteyttä ja katsotaan yhdessä kuinka voimme paikkatiedon avulla tehostaa toimintaanne.

Tavoitat meidät puhelimitse ja sähköpostitse tai tule kuulemaan lisää paikan päälle Jyväskylän Viherpäivät ja -tekniikka-messuille 8.-9.2.2017! Tapahtumaan pääset ilmoittautumaan alla olevan kutsun kautta. Esittelemme osastollamme viheralan ratkaisujamme, kuten vieraslajirekisteri, mobiilit leikkipaikkatarkastukset, katu- ja puistopuurekisteri, nurmikonleikkuun seuranta ja viherhoidon työmaapäiväkirja. Tervetuloa messuille!