KartoitusKaupunkiympäristö

Helsinki kaikille – kartoittamalla kaupungista turvallisempi liikkua

Annamari Kiviaho Helsingin kaupungilta kartoittaa liikkumisen esteettömyyttä Esplanadin puistossa

 

Jalkauduimme eräänä kauniina perjantaipäivänä Helsingin keskustaan seuraamaan, kuinka katuja kartoitetaan kohti esteettömämpää kaupunkimallia. Annamari Kiviaho Helsingin kaupungilta työskentelee Helsinki kaikille -hankkeen parissa, jonka tarkoituksena on helpottaa kaupungissa liikkumista tehden siitä samalla turvallisempaa. Työssään Kiviaho kerää tietoa ympäristöstä ja kartoittaa liikkuvuuden sujuvuuden kannalta keskeisiä asioita, kuten tarkistaa esimerkiksi suojateiden katukivetyksen helppokulkuisuutta. Tiedot hän merkitsee paikan päällä muistiin Mobilenoten karttasovellukseen, mitä kautta kerättyä dataa voidaan jatkojalostaa vielä myöhemmin toimistolla.

Ikääntyvä väestö luo uudenlaisia tarpeita kaupunkisuunnittelulle, ja samaan aikaan vanhan kaupungin arkkitehtuuri ja historia tuovat oman haasteensa siihen, kuinka esteettömyyttä voidaan paikoin tukea. Helsinki on edelläkävijänä kartoittamassa kuinka liikkumisesta voidaan tehdä helppoa ja turvallista mahdollisimman monille. Liikutaanpa sitten apuvälineiden tai vaikka lastenrattaiden kanssa. Osana kartoitusprojektia on luoda aineistoon pohjautuva sähköinen palvelukartta, josta kaupunkilaiset voivat etsiä tietoa reittien esteettömyydestä.

 

Voit lukea lisää Helsinki kaikille -hankkeesta täältä